Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry

Takaisin etusivulle  Ota meihin yhteyttä  Ylä-Savon käsi- ja taideteollisuus ry:n sivukartta

 
EtusivuAjankohtaistaToiminta ja palvelutLasten ja nuorten toimintaKäsityömyymälä RustoopuoriYhteystiedot
Taito Etelä-Pohjanmaa > Toiminta ja palvelut >Kerinlehti >Kerinlehti 1/2010 artikkeleja >Monta tapaa tehdä käsitöitä >
Toiminta ja palvelut
-Vaasan taitokeskus kaupungin ytimeen
»Monta tapaa tehdä käsitöitä
-Sipin silmukat
-Käsin tehty polku
-Kevätretki-istuinalusta
-Näppiläiset juhlivat
-Näpin kevät
-Uutisia

Monta tapaa tehdä käsitöitä

Meitä käsityöstä kiinnostuneita on tänä päivänä kaiken ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia. Toisilla on aikaa käsillä tekemiseen vaikka joka päivä, toisilla vain joskus pieni hetki kokea tekemisen iloa. Osa meistä haluaa aina oppia uusia tekniikoita, osa taas löydettyään oman lempitekniikkansa, haluaa ottaa siitä irti kaiken mahdollisen. Osalle käsityö voi olla myös tapa löytää sosiaalisia kontakteja hakeutumalla käsityöharrastuksen pariin yhdessä samanhenkisten kanssa. Lisäksi erilaiset käsityöblogit ovat kovin suosittuja. Niistä on monille tullut tapa hakea uusia ideoita ja viestittää omasta käsityöharrastuksesta.

Yhdistyksemme käsityöpalvelujen kehittämisessä on huomioitu monipuolisesti erilaisten asiakasryhmien tarpeet. Näppi-käsityökoulu tarjoaa käsityön taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille, jotka haluavat opiskella pitkäjänteisesti omien taipumusten ja kiinnostuksen mukaisesti. Koululaisten kesäpajoissa ja lomakursseilla pääsee tutustumaan erilaisiin käsityötekniikoihin ja voi valmistaa itselleen kivoja käyttötuotteita. Tämän lehden sivuilla esitellään kevään uudistunutta Taitopaja-tarjontaa, josta löytyy ideoita niin yksilölliseen sisustamiseen kuin pukeutumiseen. Runsas Taitopaja-ohjelma yhdistyksemme kaikissa toimipisteissä tarjoaa erilaisia virikkeitä ja yhdessä tekemistä. Taitokeskuksissa on tilat ja työvälineet asiakkaiden käytettävissä, tuotteisiin tarvittavat laadukkaat materiaalit ja ohjaajana ammattitaitoinen henkilöstömme. Taitopajatarjonnastamme voidaan räätälöidä myös erilaisille ryhmille oma ohjelma, joka voi toimia esimerkiksi työyhteisöjen tyhy-toimintana tai mukavana yhdessä tekemisenä kaveripiirin tapaamisessa.

Uutena palveluna olemme kehittäneet monipuolisen käsityön tarvikepakettimalliston asiakkaille, jotka harrastavat käsitöitä kotonaan. Tarvikepakettiin on koottu nimensä mukaisesti työssä tarvittavat materiaalit, mahdolliset pientyövälineet sekä yksityiskohtaiset tuotteen valmistusohjeet. Olemme paketoineet ihanien lankojen ja muiden tarvikkeiden joukkoon kaiken sen ammattiosaamisemme, mitä kuhunkin tuotteen valmistamiseen liittyy. Lisäksi asiakas saa ostaessaan tarvikepaketin ns. tuotetakuun, joka tarkoittaa sitä, että asiakas voi joko aloittaa työn taitokeskuksessa ostaessaan paketin tai tulla myöhemmin kysymään neuvoa, jos tuotteen valmistuksessa tai ohjeen tulkinnassa on vaikeuksia. Näin vältytään myös kaikkien käsityönharrastajien tuntemilta keskeneräisiltä käsitöiltä.

Taitokeskusten Kevät käsillä-tapahtumissa kannattaa käydä tutustumassa erilaisiin mahdollisuuksiin ja raikkaaseen kevätmallistoomme.

Tekemisen iloa Vuodelle 2010!


Kaija Uola
toiminnanjohtaja