Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry

Takaisin etusivulle  Ota meihin yhteyttä  Ylä-Savon käsi- ja taideteollisuus ry:n sivukartta

 
EtusivuAjankohtaistaToiminta ja palvelutLasten ja nuorten toimintaKäsityömyymälä RustoopuoriYhteystiedot
Taito Etelä-Pohjanmaa > Toiminta ja palvelut >Kerinlehti >Kerinlehti 1/2010 artikkeleja >Sipin silmukat >
Toiminta ja palvelut
-Vaasan taitokeskus kaupungin ytimeen
-Monta tapaa tehdä käsitöitä
»Sipin silmukat
-Käsin tehty polku
-Kevätretki-istuinalusta
-Näppiläiset juhlivat
-Näpin kevät
-Uutisia

Sipin silmukat – elämää neuleblogissa

Sirpa Korpikoski on Kaarakan talossa ahkerasti harrastava seniorinäppiläinen, neulekoululainen ja taitopajalainen.  Kolmen vuoden ajan hän on ilahduttanut kanssasisariaan omalla käsityö blogillaan. Siellä me muut voimme ihastella hänen suunnittelemiaan ja toteuttamiaan käsitöitä; neuleita, virkkauksia, huovutuksia, tuftauksia, tilkkutöitä jne.

Ahkerana neulojana Sirpa kuuluu Etelä-Pohjanmaan Tikkuajiin, joilta ehdotus oman blogin tekemisestä alun alkaen olikin. Taitavan suunnittelijan ja monipuolisen osaajan tekemisiä on innostavaa katseltavaa muillekin. Sirpa päivittää sivujaan vähintään kerran viikossa, eli aina kun jotain uutta on tullut valmiiksi. Päivittäinen kävijämäärä on 10-20 henkilöä ja päivitysten välillä tutustujia on sadasta kahteensataan.

Sirpa kertoo, että blokkaaminen perustuu vastavuoroisuuteen.  Ideana on nimenomaan saada kommentteja muilta, kuin myös hän käy kommentoimassa muiden blogeja. Ajatusten ja mielipiteiden vaihdon myötä syntyy uusia ideoita ja saa uusia ohjeita. Esimerkiksi käpypitsin eli frivoliteen Sirpa on opetellut netissä.

Jotain Sirpan harrastuneisuudesta kertoo sekin, että hän kuuluu amerikkalaiseen käsityöfoorumiin nimeltä Ravelry. Ravelryssä rekisteröityjä kävijöitä on lähes 540 000. 
Seinäjoen käsityömessuilla olleet Tikkuajat ovat perustaneet helpot suomenkieliset ohjesivut asiasta kiinnostuneille neulebloggaajanabc.vuodatus.net

Lopuksi Sirpa joutui sanatestiin, jossa yhdellä tai muutamalla sanalla piti vastata, mitä sylki suuhun tuo. LYKKY – silmukka, TUFTAUS – ryijy, PÄRVÖTTÄÄ – purkaa, VANTTUUT – lapaset, PÄNNIT – ikinä kuullukkaan, ALPAKKA – lämpö, HUOVUTUSNEULA – au, aina kipiää, SUKLAA – herkku.

Teksti: Elise Rajamäki